Kokoustilat

Kokoustilat toiveittenne mukaa.

Kongressirakennus koostuu kolmesta saarekkeesta, joista jokaisella on oma värinsä ja käyttötarkoituksensa. Rakennuksen keskellä on valoisat, avarat lämpiöt sekä suuret maisemaikkunat merinäkymineen. Suuri sali sijaitsee pohjoisessa saarekkeessa. Eteläinen saareke koostuu pienemmistä kokoushuoneista.

Hybridikokous

Koronaviruksella on ollut iso vaikutus kanssakäymiseen ja tapaamisiin, ja monet kokoontumiset on pitänyt siirtää tai jopa perua epidemian vuoksi. Tarpeemme kokoontua ja tavata kasvotusten ei kuitenkaan ole hävinnyt. Edelleenkin on tärkeää kohdata kollegat, partnerit, asiakkaat. Kohtaamiset ovat tärkeitä kehityksen jatkuvuudelle ja uusien projektien syntymiselle. 

Hybridikokokous on tapa kokoontua niin että osa osallistujista kohtaa kasvotusten samassa paikassa esim. Ahvenanmaalla, ja osa osallistuu kokoukseen tai tapahtumaan etänä toisessa kaupungissa, maassa, omassa toimistossaan jne. Vuorovaikutus hoidetaan “etäkokousvälineen” digitaalisen linkin kautta, mikä helpottaa kokoontumista erityisesti tämänhetkisessä COVID-19 -tilanteessa.

Kulttuuri- ja kongressitalo Alandican moderni tekniikka mahdollistaa kaikenlaisten kokousten järjestämisen niin etäosallistujille kuin kuin paikan päällä. 

Stora Salen

Suuri 600-paikkainen salimme tarjoaa täydellisen akustiikan ja arvokkaat puitteet, mutta myös lämpimän tunnelman suuresta koostaan huolimatta. Sali sopii niin konferensseille, luennoille, konserteille ja teatteriesityksille. Lavalla on tilaa suurelle mieskuorolle, yhdelle tai useammalle ajoneuvolle.

Auditorio

200-paikkainen auditorio on intiimi, avara ja monipuolinen sali, joka on muunneltavissa ryhmän tarpeiden mukaan. Nouseva katsomo tuoleineen voidaan työntää seinän taakse, kun halutaan muuttaa kalustusta tai käyttää avointa lattiatilaa. Auditorio on suosittu luentosali ja oiva tila pienemmille tapahtumille.

Erikokoisia kokoushuoneita

Alandica tarjoaa myös seitsemän pienempää kokoushuonetta, jotka on nimetty saariston tarunomaisten saarten mukaan. Huoneet sijaitsevat kongressitalon hiljaisimman siiven toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Tarvittavalla av-tekniikalla varustetut huoneet sopivat 12-50 hengen ryhmille. Kaikista huoneista avautuu merinäköala.